Kymijoen Ravintopalvelut Oy
Makunne Kotiateria- ja kauppakassipalvelu helpottaa ihmisten arkea toimittamalla aterioita ja elintarvikkeita kotiovelle.
Laihian kunta
Laihian kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus. Sopimus tehdään suoraan haluamansa jätteenkuljetusyrittäjän kanssa.
Alavuden kaupunki
Lakisääteiseen MYEL-vakuutukseen kuuluvilla maatalousyrittäjillä on oikeus saada lomituspalveluja.
Parikkalan kunta
Oppilaanohjauksen tehtävänä on edistää lapsen kasvua ja kehitystä.
Ulvilan kaupunki
Kaskelotti on Ulvilan monipuolinen vapaa-ajan ja liikunnan keskus, joka tarjoaa erinomaiset puitteet harrastamiseen ja aktiiviseen elämäntapaan.
Kittilän kunta
Kittilän kunnan ylläpitämät leikkipaikat sijaitsevat kirkonkylällä ja Sirkassa. Leikkipaikkoja on myös päiväkotien ja koulujen pihoilla.
Hollolan kunta
Erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta on tehtävä ilmoitus ympäristövalvontaan.
Keuruun kaupunki
Keuruun kaupunki järjestää koulukuljetukset perusopetuslain sekä sivistyslautakunnan päättämien periaatteiden mukaisesti.
Porin kaupunki
Porin kaupunki ylläpitää yli 200:aa liikuntapaikkaa. Lisäksi kaupungista löytyy koko joukko yhdistysten ja yksityisten ylläpitämiä liikuntatiloja.
Etelä-Savon hyvinvointialue
Sinulle lainataan tarpeelliset apuvälineet jos toimintakykysi on heikentynyt sairauden, vamman tai ikääntymisen vuoksi.