Paltamon kunta
Vanhemmat voivat hakea lapselleen hoivapaikkaa päiväkodin sijaan kunnallisesta perhepäivähoidosta.
Tohmajärven kunta
Perhepäivähoitajilla on oikeus ottaa yksi esikoululainen iltapäivien ajaksi hoitoon neljän kokopäiväisen hoitolapsen lisäksi.
Jokioisten kunta
Perhepäivähoito on kodinomaista, perhepäivähoitajan omassa kodissa tapahtuvaa varhaiskasvatusta.
Kiteen kaupunki
Kunnallinen perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.
Kalajoen kaupunki
Vanhemmat voivat hakea lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella kunnallisesta perhepäivähoidosta.
Leppävirran kunta
Perhepäivähoitoa voi hakea alle kouluikäisille lapsille kirkonkylän, Konnuslahden ja Sorsakosken alueilla toimiville perhepäivähoitajille.
Urjalan kunta
Perhepäivähoitoa tuotetaan hoitajan kotona ja se on kodinomaisin päivähoitomuoto.
Hangon kaupunki
Perhepäiväkodissa lapsia hoidetaan hoitajan kotona.
Kristiinankaupungin kaupunki
Perhepäivähoitoa järjestetään perhepäivähoitajan omassa kodissa tai ryhmäperhepäiväkodissa. Perhepäivähoito perustuu varhaiskasvatukseen ja lähtökohta
Karijoen kunta
Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa varhaiskasvatusta, jossa korostuvat perushoito ja leikki.