Kauhavan kaupunki
Kauhavalla esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta järjestetään esiopetuksen järjestämispaikoissa.
Karkkilan kaupunki
Lapsen tuen tarpeen arvioinnin lähtökohtana on vanhempien ja kasvatushenkilöstön havaintojen yhteinen tarkastelu tai lapsen aiemmin todettu tuen tarve
Rautjärven kunta
Lapsella on oikeus kunnalliseen varhaiskasvatukseen vanhempainrahakauden jälkeen, kouluikään asti.
Kiuruveden kaupunki
Kiuruvedellä vuorohoitoryhmät sijaitsevat Satumetsän päiväkodilla.
Haminan kaupunki
Lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukeminen on osa varhaiskasvatuksen perustehtävää.
Kuopion kaupunki
Ilta- ja vuorohoitoa järjestetään niiden perheiden lapsille, jotka sitä vanhempien työn tai opiskelun vuoksi tarvitsevat.
Pirkkalan kunta
Kunta pyrkii löytämään lapselle sopivan hoitopaikan tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta.
Pedersören kunta
Pedersören kunnan vuorohoitoa järjestetään Hoppetossa päiväkodissa Sandsundissa.
Salon kaupunki
Jokaiselle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma. Suunnitelma tehdään yhdessä vanhempien kanssa.
Kiuruveden kaupunki
Erityisvarhaiskasvatuksessa lapselle rakennetaan suunnitelma, jossa listataan ympäristön tarpeelliset tukitoimet.