Mänttä-Vilppulan kaupunki
Tavoitteena on tuen tarpeen varhainen tunnistaminen ja oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvien vaikeuksien ennaltaehkäisy.
Pöytyän kunta
Toimintaan voivat hakea kaikki 1-2 -luokkalaiset sekä muidenkin luokkien ne oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös.
Muonion kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus saada tarvittaessa erityisopetusta tai erityistukea.
Kokkolan kaupunki
Oppivelvolliset voivat hakeutua painotettuun opetukseen, joka voi olla esimerkiksi kieliä, luonnontieteitä, musiikkia, kuvataiteita tai liikuntaa.
Kuopion kaupunki
Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle järjestetään perusopetuslain mukaisesti.
Kemin kaupunki
Perusopetuksen iltapäivätoiminta 1.-2. luokkien oppilaille sekä erityistä tukea tarvitseville oppilaille
Savukosken kunta
Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään arkipäivisin.
Rauman kaupunki
Oppivelvolliset voivat hakeutua painotettuun opetukseen, joka voi olla esimerkiksi kieliä, luonnontieteitä, musiikkia, kuvataiteita tai liikuntaa.
Marttilan kunta
Aamu- ja iltapäivätoiminta Marttilan kunnassa.
Helsingin kaupunki, Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Yläasteella aloittava oppilas osallistuu terveystarkastukseen vanhempien tai huoltajien kanssa.