suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ylitornion kunta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Ylitornio
  • Julkinen palvelu

Koululaisten iltapäivätoiminta antaa lapselle turvallisen, virikkeellisen ja vapaaehtoisuuteen perustuvan iltapäivän koulun jälkeen. Kerhoissa voi ulkoilla, leikkiä, liikkua, askarrella ja tehdä läksyjä. Kerhopäivän aikana lapsille tarjotaan välipala. Nuorisotoimen järjestämä iltapäivätoiminta on kaikille 1.–2.-luokkalaisille sekä 3.–9.-luokkalaisille erityisopetuksessa oleville. Aamupäivätoiminta ...

Toimi näin

Kerhoon ilmoittaudutaan koulun alkua edeltävänä keväänä. Ilmoittautumis- ja esitietolomakkeen voit tulostaa suoraan linkeistä, tai hakemalla lomakkeet nuorisotoimistosta tai Nuorisotalolta.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Ylitornion kunta

Palvelusta vastaa

Ylitornion kunta
Tekstistä vastaa: Ylitornion kunta
Päivitetty: 6.10.2023