Kotkan kaupunki
Kaksikielisessä opetuksessa opiskellaan osin suomen ja osin englannin kielillä. Opetus järjestetään Kotkansaaren koululla.
Kaarinan kaupunki
Kaarinan kaupungilla on sopimus taiteen perusopetuksen mukaisista oppilaspaikoista Musiikkiopisto Arkipelagin ja Turun konservatorion kanssa.
Äänekosken kaupunki
Oppilaskuljetuksista päätetään perusopetuslain ja Äänekosken kaupunginhallituksen ja opetus- ja kasvatuslautakunnan tekemien periaatepäätösten mukaan.
Padasjoen kunta
Oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.
Siikajoen kunta
Perusopetuksen oppilaana sinulla on oikeus oppilashuoltoon, johon kuuluvat esimerkiksi kouluterveydenhuolto ja kuraattoritoiminta.
Siikajoen kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.
Keiteleen kunta
Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista.
Tohmajärven kunta
Opinto-ohjauksen tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden hankkia sellaisia tietoja ja taitoja, joita hän tarvitsee elämässä, opiskelussa ja työelämässä.
Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on ohjattua vapaa-ajan toimintaa 1.-2.-luokkalaisille sekä niille oppilaille, joilla on oppimisen tukea koskeva...
Kivijärven kunta
Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista.