Sysmän kunta
Aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat.
Hangon kaupunki
Koululaisten iltapäiväkerhoja on kolmessa pisteessä.
Haapajärven kaupunki
Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. luokan oppilaille sekä muiden peruskoulun vuosiluokkien pienryhmien oppilaille.
Siilinjärven kunta
Siilinjärven kunnassa järjestetään iltapäivätoimintaa noin 300 lapselle.
Forssan kaupunki
Kouluilla koulupäivän jälkeen järjestettävää toimintaa pääsääntöisesti 1.-2. -luokkalaisille sekä erityisoppilaille.
Haapaveden kaupunki
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille ja erityisoppilaille.
Nurmeksen kaupunki
Perusopetuksen iltapäivätoimintaan voivat osallistua ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaat.
Kärsämäen kunta
aamu- ja iltapäivätoiminta Kärsämäellä
Sallan kunta
Toiminnan lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle ennen ja jälkeen koulupäivän.
Teuvan kunta
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta