suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Teuvan kunta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Teuva
  • Julkinen palvelu

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä peruskoulun muiden vuosiluokkien erityisopetukseen osallistuville oppilaille.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Teuvan keskustassa.

Perälässä ja Äystöllä koululaisille järjestetään aamu- ja iltapäivähoitoa varhaiskasvatuksen yksiköissä resurssien mukaan.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitte ...

Toimi näin

Toimintaan haetaan sähköisellä hakulomakkeella.

Lapset valitaan aamu- ja iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi kerrallaan.

Seuraavan lukuvuoden toimintaan haetaan edellisen lukuvuoden keväällä.

Hakuajasta ilmoitetaan lehdessä sekä kunnan internet-sivuilla.

Toimintaan voi hakea myös kesken toimintakauden. Tällöin on huomioitava, että paikan saamisen edellytyksenä on, että vapaita paikkoja on tarjolla.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7 - 17 välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen. Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä.

Palvelun toteuttaa

Teuvan kunta

Palvelusta vastaa

Teuvan kunta
Tekstistä vastaa: Teuvan kunta
Päivitetty: 2.5.2023