suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tammelan kunta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Tammela
  • Julkinen palvelu

Iltapäivätoiminta 1-2 lk

Toiminta on tarkoitettu kaikille vuosiluokkien 1-2 oppilaille sekä muiden luokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tuen piirissä. Iltapäivätoiminta on ensisijaisesti tarkoitettu niille lapsille, joiden huoltajat ovat ansiotyössä.

Toimi näin

Iltapäivätoimintaan hakeudutaan Wilman kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Palvelu on maksullinen.

Maksutiedot löytyvät Tammelan kunnan sivuilta:

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7 - 17 välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen. Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaTammelan kunta
Palvelusta vastaaTammelan kunta
Alue Tammela
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Tammelan kunta
Päivitetty: 19.5.2020