Kotkan kaupunki
Työttömänä työnhakijana voit lähteä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada työttömyysetuutta Suomesta.
Ilmajoen kunta
Ohjaamo on paikka, josta alle 30-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset saavat apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa ilmaiseksi.
Isojoen kunta
Oppilaanohjaus Isojoella
Joutsan kunta
Joutsalaisille perheille suunnattu maksuton hyvinvointipalvelu
Keravan kaupunki
Työnhakusparraus on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat tukea työnhakutaitojen vahvistamiseen.
Jyväskylän kaupunki
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi erityisestä syystä myöntää yksittäistapauksessa luvan poiketa ympäristönsuojelumääräyksistä.
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen tuottamat soveltavan liikunnan palvelut.
Parikkalan kunta
Parikkalan kunnan jätteet hoitaa pois Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy.
Tampereen seurakunnat
Nuori aikuinen, halusit sitten hiljentyä, hengailla, järjestää itse toimintaa, saunoa tai leireillä, löydät varmasti oman paikkasi seurakunnassa.
Kontiolahden kunta
Lukiokoulutus antaa valmiudet opiskeluun yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa.