Pohjanmaan hyvinvointialue
Päivystys turvaa ensiapuhoidon, jota ei voi siirtää ilman merkittävää terveydellistä haittaa tai hengenvaaraa.
Turun kaupunki
Ikäliikkuja ei pysähdy! Senioriranneke kannustaa liikkumaan ja harrastamaan oman aikataulusi mukaan – edullisesti.
Taivalkosken kunta
Maisematyölupaa haetaan maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai näin verrattavaa toimenpidettä suunniteltaessa.
Kirkkonummen kunta
Paikkatietopalvelusta (lomake) voi tilata mm. seuraavia virallisia asiakirjaotteita.
Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki vastaa asemakaava-alueella tonttien lohkomistoimituksista.
Pirkanmaan hyvinvointialue
Endokrinologiassa tutkitaan ja hoidetaan hormoneja tuottavien elinten sairauksia ja toimintahäiriöitä.
Tervolan kunta
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa kunnalta, jonka alueella toimivat.
Lappeenrannan kaupunki
Leikkipuistojen tarkoitus on tarjota turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä.
Hyvinkään kaupunki
Kiinteistöä varten voidaan perustaa rasite toisen kiinteistön alueelle.
Hämeenlinnan kaupunki
Voit saada harkinnavaraista kulukorvausta, jos sinulle tulee kustannuksia palveluun osallistumisesta.