suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tervolan kunta

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Tervola
  • Julkinen palvelu

Liikuntatoimen perusavustusta voidaan myöntää tervolalaiselle rekisteröidylle urheiluseuralle sen sääntömääräiseen toimintaan. Lisäksi voidaan myöntää ohjausavustusta, koulutusavustusta ja vuokra-avustusta kohdeavustuksina.

Erityisryhmien liikunta-avustusta voidaan myöntää tervolalaisille erityisryhmille sekä yksityisille henkilöille. Urheilumenestyksestä voidaan palkita urheilijoita ja urheiluse ...

Toimi näin

Avustukset ovat haettavana vuosittain maaliskuun loppuun mennessä sähköisellä lomakkeella avustussäännön mukaisesti.

Lisäksi vuosittain jaetaan hakemuksesta urheilijastipendejä sm-tasolla menestyneille urheilijoille. Stipendit ovat haettavana vuosittain joulukuun loppuun mennessä.

Kenelle ja millä ehdoin

http://tervola.fi/vapaa-aika-ja-liikunta/avustukset/Avustussnt_uusi.pdf

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Tervolan kunta

Palvelusta vastaa

Tervolan kunta
Tekstistä vastaa: Tervolan kunta
Päivitetty: 16.2.2024