Keski-Suomen hyvinvointialue
Arkikuntoutuksen yksikössä tuemme ja mahdollistamme ikääntyneiden henkilöiden kotona asuminen mahdollisimman pitkään kotikuntoutuksen keinoin.
Tohmajärven kunta
Lapset osallistuvat esiopetukseen oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna.
Joroisten kunta
Joroisten kunta avustaa järjestäytyneiden yksityisteiden kunnossapitoa ja perusparannuksia.
Euran kunta
Kaavoitus ja maapolitiikka
Oulun kaupunki
Työttömänä työnhakijana voit saada päiväliikkujan kuntokorttiedun kolmeksi kuukaudeksi (etu ladattava loka–joulukuussa) maksutta.
Lapin hyvinvointialue
Ensihoidossa annamme äkillisesti sairastuneelle tai loukkaantuneelle potilaalle kiireellistä hoitoa ja tarvittaessa kuljetamme hänet jatkohoitoon.
Imatran kaupunki
Imatralla kasvatus- ja opetuspalvelut ylläpitää aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmiä omana toimintana.
Kuopion kaupunki
Kuopion kansalaisopisto on kaiken ikäisten ihmisten oppilaitos. Tarjoamme toimintaa lapsille ja nuorille sekä aikuisille ja senioreille.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Vammaispalvelujen päivittäisten toimintojen välineiden, koneiden ja laitteiden avulla voit saada tarvitsemasi välttämättömän tuen arkeesi.
Pedersören kunta
Lapsella on oikeus varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluihin ja opetukseen hänen tuen tarpeensa sitä edellyttäessä.