Imatran kaupunki
Maa-aineslupaa tarvitaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen.
Kauniaisten kaupunki
Kaupungilla on n. 180 vuokra-asuntoa, pääosin ns. arava-asuntoa. Alle 26-vuotialle tarkoitettuja nuorisoasuntoja on n. 39.
Hyrynsalmen kunta
Kaunislehdon talomuseossa voi tutustua perinteiseen kainuulaiseen syrjäseutujen ja vaara-asumisen erä- ja omavaraistalouteen.
Parikkalan kunta
Varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun päiväkodeissaan, esi- ja perusopetuksen oppilaat kouluissaan.
Siikalatvan kunta
Siikalatvan kunnan asiointiliikenne
Hyvinkään kaupunki
Matonpesupaikoilla kaupunkilaiset voivat omatoimisesti pestä mattoja.
Norsu Leader ry
Tuki yhdistyksille 100-500 euron hankintoihin, koulutuksiin tai nuoren palkkaamiseen.
Tammelan kunta
Rakentamishankkeissa voi tietyissä tilanteissa olla tarpeen hakea sijoittamis- tai poikkeamislupaa.
Porvoon kaupunki
Laajamittaisesta lemmikki- tai harrastuseläinten pitämisestä sekä tuotantoeläinten pitämisestä on tehtävä rekisteröinti-ilmoitus maaseututoimelle.
Lapin hyvinvointialue
Hoitotarvikejakelu on palvelu, jossa pitkäaikaissairaat henkilöt voivat saada maksutta tarvitsemiaan hoitotarvikkeita.