Haapaveden kaupunki
Talousjätevesien käsittelyyn voidaan hakea poikkeamislupaa.
Kirkko Turussa ja Kaarinassa
Oletko menettänyt sinulle tärkeän ihmisen ja kaipaat tukea surussasi? Tarjoamme kahdenkeskistä keskusteluapua sekä suruiltoja.
Rauman kaupunki
Kunnan nuorisotyötä ovat mm. nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet.
Karvian kunta
Karvian kirjasto on osa Satakirjastoja, johon kuuluu kaikki Satakunnan kunnan- ja kaupunginkirjastot.
Puumalan kunta
Kunnan leikkipuistojen tarkoitus on tarjota turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä.
Ylivieskan kaupunki
Ylivieskan kaupunki palkkaa kesätöihin 60 paikallista nuorta.
Lisäksi kaupunki tukee nuorten kesätyöllistymistä kesätyösetelien avulla.
Lapin hyvinvointialue
Kolpeneen tuki- ja osaamiskeskus järjestää Kuntoutuskeskus Vuomassa ympärivuorokautista lyhytaikaista hoitoa.
Lappeenrannan kaupunki
Perusopetuksen oppilaalle voidaan tehdä päätös opintojen suorittamisesta vuosiluokkiin sitomattomasti.
Alavuden kaupunki
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Vammaisfoorumi ry
Vertaisryhmä vammaisille maahanmuuttajataustaisille ihmisille, jotka asuvat Varhan Hyvinvointialueella.