Kannuksen kaupunki
Jos maastossa järjestetään luonnolle, asutukselle ja virkistäytymiselle haittaa aiheuttavia tapahtumia, sille on haettava kunnan lupa.
Pomarkun kunta
Pomarkun lukion lukiokoulutus.
Kempeleen kunta
Kempeleen kunnassa on viisi peruskoulua. Kullekin koululle on määritelty oppilasalue, jonka mukaisesti oppilaan lähikoulu määräytyy.
Siikajoen kunta
Yhdistykset, säätiöt, laitokset ja muut yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta.
Sodankylän kunta
Kuivalannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista aumassa tulee ilmoittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Rakennusvalvontaviranomainen vaatii uudisrakentamiseen liittyen yleensä rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkinnän.
Kaustisen kunta
Rakennuslupaa tulee hakea kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Vetelin kunta ostaa rakennustarkastajan palvelut Kaustisen kunnalta.
Urjalan kunta
Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjaus ja neuvonta sekä kotoutumissuunnitelmat
Sipoon kunta
Sipoon koulujen liikuntasalit ovat varattavissa kuntalaisille ja yhdistyksille.
Hangon kaupunki
Pienvenesatamien tiedot