Hämeenlinnan kaupunki
Pysyvien liikenteenohjauslaitteiden sijoittaminen yksityisteille vaatii kaupungin suostumuksen.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Syövänhoidossa hoidetaan syöpien eli pahanlaatuisiksi muuttuneiden solujen aiheuttamia sairauksia.
Turun kaupunki
Hae hyväksyntää talousveden tuottamiselle, käsittelemiselle ja toimittamiselle sekä tukkulaitoksen toiminnalle Turun ympäristöterveydestä.
Virolahden kunta
Virolahden nuorisopalvelujen tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä.
Leppävirran kunta
Kunnallinen eläinlääkintähuolto
Kuortaneen kunta
Esiopetuksen järjestäminen Kuortaneella.
Pyhtään kunta
Purkamisluvan luvan hakeminen Pyhtään kunnassa
Tuusulan kunta
Koulukuljetus koskee esiopetusoppilaita ja perusopetusta ja lisäopetusta saavia oppilaita.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Koulu- tai opintopsykologilta saat tukea koulunkäyntiin, oppimiseen ja opiskeluun sekä hyvinvoinnin edistämiseen.
Rantasalmen kunta
Tonttijako on suunnitelma siitä, millaisia rakennuspaikkoja kortteliin halutaan tehdä.