Eurajoen kunta
Kunnallisten eläinlääkintäpalveluiden järjestäminen
Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin puistoissa ja kaduilla on ilmaisia yleisö-WC:itä.
Kuopion kaupunki
Toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan on tehtävä ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta
Kirkkonummen kunta
Meren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei yleensä saa rakentaa ilman ranta-asemakaavaa tai rakennusluvan perusteeksi kelpaavaa yleiskaavaa.
Kauniaisten kaupunki
Kauniaisten uimahallista löytyy kolme allasta. Pääallas on mitoiltaan 12x25 metriä, lastenallas 7,4x8 metriä ja ulkoallas halkaisijaltaan 12,4...
Kauhajoen kaupunki
Taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puheterapia on tarkoitettu niille, joilla on puheilmaisun ja/tai puheen ymmärtämisen häiriöitä, äänihäiriötä tai nielemisvaikeuksia.
Isonkyrön kunta
Nuorisotilalla on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa. Ohjattua toimintaa ja teemailtoja pidetään pitkin vuotta.
Kuusamon kaupunki
Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteita ovat suomen alkeiden opiskelu ja yleiset koulunkäyntivalmiudet.
Kangasalan kaupunki
Kangasalla on nuorisovaltuusto, joka toimii nuorten vaikuttamiskanavana kaupungin päätöksenteossa.