Kouvolan kaupunki
Vapaaehtoisten vertaisohjaajien ohjaamia liikuntaryhmiä ikääntyneille Kouvolan alueella.
Karvian kunta
Käyttölupa on haettava esimerkiksi kulttuuritapahtumaa varten.
Kangasniemen kunta
Kangasniemen kirjasto tarjoaa viihtyisät tilansa ja monipuoliset kokoelmansa asiakkaiden käyttöön.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Tehostettu avohoito vastaa hyvinvointialueen ympärivuorokautisesta päivystyksestä.
Nousiaisten kunta
Nuorisovaltuusto edistää paikallisten nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia kunnallisessa päätöksenteossa ja paikallisessa toiminnassa.
Oulun kaupunki
Urheiluseurat voivat hakea avustusta muiden kuin kaupungin liikuntapalveluiden ylläpitämien harjoitustilojen vuokrauskustannuksiin.
Posion kunta
Asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisia ja niitä saa tutkittavaksi kunnanvirastolla.
Lahden kaupunki
Työttömänä työnhakijana voit lähteä työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada Suomesta maksettavaa työttömyysetuutta.
Siilinjärven kunta
Tilapäinen varhaiskasvatus Siilinjärvellä
Limingan kunta
Rakennusvalvonta Asiakirja arkisto