Siikaisten kunta
Hoitotarvikejakelu eräiden pitkäaikaissairauksien kotona hoitamisen apuvälineiksi.
Pohjanmaan hyvinvointialue
Ankaret on psykiatrinen palveluasuntola, jossa on ympärivuorokautista toimintaa 10 mielenterveysongelmaiselle potilaalle.
Paimion kaupunki
Paimiosta pääsee linja-autolla Turun, Salon ja Sauvon suuntaan sekä kaupungin sisäisesti palveluliikenteellä.
Salon kaupunki
Suuresta yleisötilaisuudesta tehdään selvitys ympäristöterveydenhuollolle hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.
Kolarin kunta
Taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille.
Parkanon kaupunki
Parkanon kaupungin ilmoitukset ja julkiset kuulutukset.
Lahden kaupunki
Yhteisjärjestelyssä voidaan samalla kertaa päättää useampaa kiinteistöä koskevista järjestelyistä. Asianosaiset voivat sopia kiinteistöjen yhteisjärje
Viola-kotiyhdistys ry
Yhteisöllinen asuminen on hyvinvointialueen järjestämää asumista heille, joille kotona asuminen ei onnistu kotiin vietävien palvelujen turvin.
Pellon kunta
Työllisyyspalveluihin liittyvä neuvonta, ohjaus ja asiakastyö.
Paraisten kaupunki
Suomen tai ruotsin opetusta toisena kielenä voivat saada maahanmuuttajataustaiset oppilaat.