Ole yhteydessä nykyiseen kouluun heti, kun muuton ajankohta on tiedossa. Koulut vastaavat siitä, että oppilaan tiedot siirtyvät uuteen kouluun.
Oletko jäämässä tai jäänyt juuri työttömäksi? Löydät Työttömyys -oppaasta tietoja ja ohjeita toimeentulon turvaamiseen ja työllistymiseen.
Metsähallitus
Lupa oikeuttaa hakemaan joulukuusen (joulupuun) Metsähallituksen talouskäytön piiriin kuuluvasta monikäyttömetsästä tien varresta.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Perhevalmennus on vammaispalvelulain mukaista valmennusta vammaisen lapsen perheelle ja hänen lähiympäristölleen.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Erityinen osallisuuden tuki on tarkoitettu vammaiselle henkilölle, jonka osallisuutta ei voida tukea henkilökohtaisella avulla.
Sotkamon kunta
Erityisnuorisotyötä
Jyväskylän kaupunki
Epäiltäessä terveyshaittaa asunnossa tai muussa sisätilassa, voidaan tehdä tarvittaessa asunnontarkastuspyyntö.
Salon kaupunki
Koululaisten iltapäivätoimintaa järjestetään 1. - 2. luokan oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Salon kaupunki ei järjestä aamutoimintaa.
Kaarinan kaupunki
Kaarinan kaupunki tarjoaa monipuolisia liikuntaryhmiä nuorille, jotka on suunniteltu edistämään liikunnan iloa ja hyvinvointia.
Miten voin lopettaa juomisen? Miten voin lopettaa huumeiden käytön ja lääkkeiden väärinkäytön?