Kouvolan kaupunki
Liikuntapalveluiden ryhmät on suunnattu pääsääntöisesti aikuisille ja ikääntyneille, jotka tarvitsevat liikunnassa apua, tukea ja motivaatiota.
Kokemäen kaupunki
Rekisteröitävät toiminnot on lueteltu ympäristönsuojelulain liitteessä 2.
Suomen metsäkeskus
Terveyslannoituksen tuki on tarkoitettu yksityisten maanomistajien metsänhoidon tukemiseen.
Työllistyisitkö paremmin yrittäjänä? Voit kokeilla yritystoimintaa neljä kuukautta työttömyysetuudella. Voit myös hakea starttirahaa vuodeksi.
Pyhännän kunta
Esi- ja perusopetuksen oppilaiden ruokailu.
Saarijärven kaupunki
Taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Se on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää opetusta.
Suomen Nivelyhdistys ry
Voimaharjoittelu on erinomainen keino pitää huolta omasta kunnostaan ja liikuntakyvystään. Tervetuloa mukaan Lahden nivelpiirin voimaharjoitteluun!
Huolehdi, että ulkomaalaisella työntekijällä on oikeus työntekoon Suomessa. Järjestä palkka-asiat ja lakisääteiset vakuutukset säännösten mukaisesti.
Rovaniemen kaupunki
Asiointipalvelu oikaisuvaatimuksen jättämistä varten.
Vesilahden kunta
Leikkipuistojen tarkoitus on tarjota turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä