Kuopion kaupunki
Toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan on tehtävä ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta
Kirkkonummen kunta
Meren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei yleensä saa rakentaa ilman ranta-asemakaavaa tai rakennusluvan perusteeksi kelpaavaa yleiskaavaa.
Pomarkun kunta
Pomarkun monitoimihallissa voi harrastaa monipuolisesti erilaisia sisäliikuntalajeja.
Rauman kaupunki
Rauman kaupungin ylläpitämä rekisteri vapaista toimitiloista.
Hämeenlinnan kaupunki
Toiminnasta, josta voi aiheutua terveyshaittaa asiakkaille, on tehtävä terveydensuojelulain mukainen ilmoitus.
Rantasalmen kunta
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.
Hangon kaupunki
Virka-ajan ulkopuolista kiireellistä eläinlääkäriapua saa kunnan ostopalveluna yksityiseltä toimijalta.
Auran kunta
Auran kunnan kehittämisjohtaja neuvoo ja opastaa yrityksiä.
Kalajoen kaupunki
Jätteenkuljetuksesta vastaa Vestia Oy. Jokilaaksojen jätelautakunta toimii jätehuoltoviranomaisena, joka päättää jätehuoltoon liittyvistä asioista.
Mustasaaren kunta
Elintarvikealan toimijan on tehtävä kirjallinen ilmoitus uudesta elintarvikehuoneistosta sijaintikunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle.