Virolahden kunta
Asemakaava-alueella olevien katujen, puistojen, istutusten ja muiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla.
Rantasalmen kunta
Maatalouslomituspalvelut
Enontekiön kunta
Kulttuuripalvelu tarjoaa asukkaille, vapaa-ajan asujille ja matkailijoille mahdollisuuksia kulttuurin kokemiseen ja harrastamiseen.
Saarijärven kaupunki
Rekisteröinti on luonteeltaan kirjaamistoimenpide.
Pietarsaaren kaupunki
Kaava-alueella tapahtuvan maisemaan vaikuttavan toimenpiteen lupa-asiat.
Haminan kaupunki
Ilmoita talousveden, allasveden tai uimarantaveden aiheuttamasta epidemiasta tai sen epäilystä terveydensuojeluviranomaiselle viipymättä.
Vieremän kunta
Asemakaavoituksen nähtävillä oloaikana kaavasta voi jättää kirjallisen kannanoton.
Suonenjoen kaupunki
Liikuntatoimen kohdeavustusta voivat hakea järjestöt ja yhdistykset. Suonenjoen kaupunki käsittelee hakemukset kerran vuodessa.
Kotkan kaupunki
Kaavoitus on maankäytön suunnittelua. Sen tavoitteena on hyvän ja toimivan elinympäristön edellytysten aikaansaaminen.
Urjalan kunta
Urjalan kunnan keskusarkiston tehtävänä on huolehtia kunnan pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista ja aineiston tietopalvelusta.