suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Suonenjoen kaupunki

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Suonenjoki
  • Julkinen palvelu

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat. Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kuntien tehtävänä on tukea paikallisia liikuntaseuroja. Suonenjoen kaupunki käsittelee hakemukset kerran vuodessa.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Palvelun toteuttaa

Suonenjoen kaupunki

Palvelusta vastaa

Suonenjoen kaupunki
Tekstistä vastaa: Suonenjoen kaupunki
Päivitetty: 27.10.2023