Sievin kunta
Neuvontaa asumis- ja yhdyskuntajätteiden ja vaarallisten aineiden käsittelyssä. Jätehuollon neuvonnasta huolehtii Vestia Oy.
Kaarinan kaupunki
Kaikkien jätettä tuottavien on liityttävä järjestetyn jätteenkuljetuksen piiriin. Kunta järjestää asumisjätteen käsittelyn.
Alajärven kaupunki
Alajärven sisäliikuntatiloihin kuuluvat monitoimihalli, pallohalli ja koulujen liikuntasalit.
Sysmän kunta
Melu- ja tärinäilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista.
Sipoon kunta
Sipoossa on kaksi kirjastoa: Sipoon pääkirjasto Nikkilässä ja Söderkullan kirjasto. Voit myös asioida puhelimitse tai verkkokirjaston kautta.
Pirkanmaan liitto
Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä, joka linjaa Pirkanmaan kehittämistä.
Kokkolan kaupunki
Asemakaavoja suunnitellaan siten, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoa suunnittelusta ja osallistua siihen.
Varkauden kaupunki
Maanomistaja voi hakea kaupungilta tonttijakoa.
Kajaanin kaupunki
Yleiskaava ohjaa yleispiirteisesti maankäyttöä ja asemakaavoitusta. Kajaanin kaupunki vastaa yleiskaavoituksesta alueellaan.
Kiteen kaupunki
Talouksien jätteenkuljetus