Sotkamon kunta
Eläinsuojelu Kainuussa Hyrynsalmen, Kajaanin, Kuhmon, Paltamon, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen alueella
Asikkalan kunta
Lupa tulee hakea aina, kun yleinen alue (kadut, puistot, torit) suljetaan tai rajataan tilapäisesti pois sen normaalista
käytöstä.
Business Tampere
Tarvitsetko apua liiketoiminnan kehittämiseen?
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
Yrityskummilta voit saada maksutta sparrausta ja tukea liiketoiminnallisten haasteiden ratkaisemiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen.
Ulvilan kaupunki
Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään.
Porvoon kaupunki
Talousvettä toimittavan laitoksen sekä kiinteistöjen yhteisen talousvesikaivon haltijan tulee ilmoittaa vedenjakelualueen perustamisesta.
Rauman kaupunki
Rakennuksen paikka merkitään ennen rakentamista ja tulee katselmoida ennen rakentamistöiden jatkamista.
Isonkyrön kunta
Hukkakaurattomuustarkastuksen voi tilata, kun hukkakaura on torjuttu hukkakaurarekisterissä olevalta alueelta ohjeen tai suunnitelman mukaisesti.
Turun kaupunki
Työnantaja voi hakea palkkatukea työttömän työnhakijan työllistämiseen. Tuki on harkinnanvarainen.
Pielaveden kunta
Poikkeaminen rakentamista tai muista toimenpiteistä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista edellyttää lupaa.