Lohjan Liikuntakeskus Oy
Sinulla on mahdollisuus hakea Liikuntatoimen avustuksia, sponsorointia ja erilaisia stipendejä.
Seinäjoen kaupunki
Seinäjoen kulttuuripalvelut mahdollistaa monipuolisia kulttuurisisältöjä erityisesti lapsille, nuorille, lapsiperheille sekä ikäihmisille.
Tuusniemi
Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.
Hyrynsalmen kunta
Kaikki jätettä tuottavat asuinkiinteistöt ja toimitilat ovat velvollisia kuulumaan jätteenkuljetukseen.
Kuopion kaupunki
Lupa on haettava, ellei toimenpide ole vähäinen. Kuopiossa maisematyöluvan myöntää ympäristöjohtaja.
Suupohjan koulutus- ja työllisyyskuntayhtymä Vuoksi
Oppisopimus on joustava koulutusmuoto, jossa opitaan työpaikalla. Se sopii eri taustoille ja johtaa ammatilliseen tutkintoon tai sen osaan.
Sulkavan kunta
Rakennuslupapalvelut Sulkavalla
Hattulan kunta
Yleisellä alueella tapahtuvaan tilapäiseen tapahtumaan, rakennustyöhön tai muuhun käyttöön on haettava lupaa Hattulan kunnalta.
Hyrynsalmen kunta
Ulkopuoliset toimijat voivat aika-ajoin tarvita työnsä suorittamiseen kunnan yleisiä alueita, johon tarvitaan lupia ja alueen vuokrausta.
Siikaisten kunta
Asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta.