Tulli
Yritys, joka vastaa tavaroiden passituksista, voi saada Tullilta luvan kiinnittää kuljetusvälineisiin tai pakkauksiin erityismallisia sinettejä.
Tulli
REX-rekisteröinti koskee alkueräselvitystä.
Tulli
Tullaamattomia tavaroita voidaan varastoida väliaikaisesti Tullin hyväksymässä paikassa.
Tulli
AEO-toimija on saanut Tullin turvallisuustodistuksen tullaus- ja logistiikkatoiminnoilleen ja on sen vuoksi oikeutettu etuihin koko EU:n alueella.
Tulli
Yritys voi itse vahvistaa tavaroiden unioniaseman.
Tulli
Toimijan on annettava sähköisesti turvatiedot kaikista tavaroista, jotka tuodaan Euroopan unionin alueelle tai viedään sieltä pois.
Tulli
Lentoyhtiöt, varustamot ja rautatieyhtiöt voivat käyttää paperipohjaista passitusmenettelyä.
Business Oulu -liikelaitos
Saat käytännön tukea yrityksesi kansainvälistymiseen ja viennin käynnistämiseen.
Liedon kaupunki
Vientitodistuksilla vakuutetaan, että EU:n ulkopuolelle vietävä tuote täyttää vaatimukset.
Kouvola Innovation Oy
Kansainvälistymiseen on olemassa monta tietä ja niksiä, meiltä saat tietoa päätöksenteon tueksi.