suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Kolme vinkkiä kansainvälistymistä pohtivalle yritykselle

Julkaistu 5.2.2020

Kun vienti, tuonti tai toiminta Suomea isommilla markkinoilla alkaa kutkutella mielen perukoilla, anna idean kasvaa ja ruoki sitä. Ensimmäiset askelet ovat tiedon hankkiminen ja suunnitelmien kirjaaminen, ja niissä sinua auttaa Suomi.fi-verkkopalvelu. Poimimme sen tietosisällöistä kolme vinkkiä kasvuhakuiselle yrittäjälle.

Yksi: tee taustatyö huolellisesti

Vientiä suunnittelevan kannattaa aluksi pohtia peruskysymyksiä: Mihin tarpeisiin yrityksesi tuotteet vastaavat? Millä markkinoilla olisi asiakkaita? Ovatko liiketoimintasi ja tuotteesi kohdemarkkinoilla kilpailukykyisiä? Jos taas suunnittelet tuontia, mieti, millaisille tuotteille meillä Suomessa olisi kysyntää. Oletko ehkä itse huomannut selkeän markkinaraon? 

Mieti myös, toimisiko yrityksesi Suomesta käsin vai kohdemaassa. Tutustu sekä Suomen että kohdemaan lainsäädäntöön, tullisäädöksiin ja verokäytäntöihin. Muista, että toimintaan voi liittyä rajoituksia tai siihen voi tarvita lupia. 

Tee vielä kirjallinen kansainvälistymissuunnitelma, johon on kirjattu yrityksesi idean, resurssien, investointitarpeiden, toimintaprosessien ja osaamisen lisäksi selkeät askelmerkit uusien markkinoiden valloittamiseksi. Kirjallinen suunnitelma kirkastaa ideasi, helpottaa siitä viestimistä ja on tarpeen esimerkiksi rahoitusta haettaessa. Kansainvälistymisen suunnittelu kannattaa siis tehdä huolellisesti.

Kaksi: etsi kumppaneita 

Vientiä suunnittelevan yrityksen on etsittävä kohdemarkkinoilta tarvittavat kumppanit ja verkostot sekä tutustuttava markkina-analyyseihin ja liiketoimintakulttuuriin. Tätä ei tarvitse tehdä yksin: Suomi.fistä löydät tietoa kansainvälistymiseen tarvittavasta osaamisesta ja verkostoitumisesta. Apunasi on muun muassa Team Finland -verkosto, johon kuuluvat muun muassa Business Finland, Finnvera, ELY-keskukset, Patentti- ja rekisterihallitus, Teknologian tutkimuskeskus VTT, Finnfund ja Finnpartnership.

Hyviä kontakteja ovat lisäksi oman seutusi kehittämisyhtiöt ja muut yrittäjät, jotka ovat ehkä jo ottaneet ensimmäisen askelensa kansainvälistymispolullaan.

Varteenotettavia reittejä maailmalle voivat olla vielä osallistuminen kansainvälisiin projekteihin tai Business Finlandin Team FinlandAvautuu uuteen ikkunaan. -vierailut, joissa yrityksellesi etsitään uusia markkinoita. Muista, että messutkin voivat olla oivallinen verkostoitumismahdollisuus

Kolme: Hae rahoitusta

Tarjolla on useita julkisia rahoitusohjelmia erikokoisille ja -ikäisille sekä eri aloilla toimiville yrityksille. Hyödynnä rahoitusohjelman valinnassa muun muassa Team Finlandin verkoston apua. Kun suunnittelet kansainvälistymistä, muista että rahoituksen saaminen vaatii myös omarahoitusosuutta yritykseltäsi. 

Yksityisen rahoituksen saaminen esimerkiksi pankilta tai investointipankilta edellyttää lähes poikkeuksetta sitä, että yrityksesi tase ja vakuudet ovat kunnossa. Suomi.fi-verkkopalvelusta löydät lisätietoja kansainvälistymisen rahoitusmahdollisuuksista

Bonusvinkki: Uskalla

Eteenpäin pyrkivän yrittäjän tie ei enää välttämättä lopu Suomen rajalle, semminkin kun digitaalisuus helpottaa kommunikaatiota, kaupankäyntiä ja kansainvälistymistä. Onko sinulla pitkäjänteisyyttä, malttia ja kykyä tarkastella toimintaasi kohdemaasi näkökulmasta? Realistinen suunnitelma, valmiiksi viritelty verkosto ja mahdolliset patenttiasiat kunnossa? Rahoitus, jonka varassa pystyt odottamaan investointiesi muuttumista tuloiksi? Onnea uusille poluille! 

Lue lisää: www.suomi.fi/yritykselle/kansainvalistyminen/kansainvalinen-toiminta