suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Karkkilan kaupunki

Esiopetus

  • Palvelu
  • Karkkila
  • Julkinen palvelu

Karkkilassa esiopetusta järjestetään koulujen tilojen yhteydessä toimivissa esiopetusryhmissä. Esiopetusryhmiä on Haukkamän, Nyhkälän ja Tuorilan kouluilla. Jokaisella esiopetusryhmällä on omat toimikauden painotukset.

Esiopetuksella tarkoitetaan kuusivuotiaille tarjottavaa maksutonta opetusta. Perusopetuslain (26 a §) mukaan lasten on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esiopetus toteutetaan Opetushallituksen hyväksymän normin, Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet ja sen mukaan laaditun paikallisen opetussuunnitelman mukaisesti.

Esiopetuksen erityisenä tavoitteena on edistää yhteistyössä huoltajien kanssa lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lasten sosiaalisia taitoja ja tervettä itsetuntoa leikin ja myönteisten oppimiskokemusten avulla. Esiopetuksessa käytetään varhaiskasvatukseen soveltuvaa pedagogiikkaa ja kunnioitetaan lasten mielenkiinnon kohteita opetuksen järjestämisessä.

Esiopetus on luonteeltaan eheytettyä opetusta, joka muodostuu eri laajuisista ja eri tavoin toteutetuista oppimiskokonaisuuksista. Tärkeä merkitys on leikin kautta oppimisella, monipuolisilla luovilla oppimistavoilla, eri aistien ja toiminnallisen oppimisen hyödyntämisellä sekä yhdessä oppimisella. Kaiken toiminnan lähtökohtana esiopetuksessa on terveen itsetunnon ja identiteetin rakentuminen ja positiivisen minäkuvan syntyminen itsestä oppijana.

Lisätietoja saa esiopetuksen vastaavalta Nina Mäkiseltä ja Karkkilan kotisivuilta.

Toimi näin

Lapsen hoitopäivät/ajat ilmoitetaan sähköisesti lapsen esiopetusyksikköön. Esiopetukseen osallistuminen (4h) ja sen lisäksi hoidontarve on ilmoitettava viimeistään edellisen viikon maanantaina klo 12 mennessä. Hakemuksessa olevien tietojen muuttumisesta tulee ilmoittaa myös varhaiskasvatusyksikön johtajalle.

Esiopetuksessa toiminnan suunnittelu ryhmissä pohjautuu lasten tarpeisiin ja yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemiseen; tämän vuoksi henkilökunnan on tärkeä tietää ketkä lapsista ovat kulloinkin paikalla. Henkilökunnan työvuorosuunnittelu perustuu taas lain vaatimuksiin lasten ja kasvattajien välisestä suhdeluvusta. Sähköinen hoitoaikojen ilmoittaminen helpottaa myös perheiden hoitoaikaperusteisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksun ja sovittujen hoitotuntien seuraamista.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Esiopetus (neljä tuntia) on maksutonta ja sen ylittävältä ajalta palvelu on maksullista.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Perustiedot

Palvelusta vastaaKarkkilan kaupunki
Palvelun toteuttaaKarkkilan kaupunki
Alue Karkkila
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Karkkilan kaupunki
Päivitetty: 5.5.2019