Tät seidd ij leäkku veâl vuäǯǯamnalla nuõrttsääʹmǩiõʹlle
Vuäinak sääʹmǩiõllsaž kääzzkõõzzi teâđaid jiijjâz seeidast.
Suomessa on noin 300 kuntaa. Perustuslaki takaa kunnille itsehallinnon ja verotusoikeuden.
Valtiolla on oikeus puuttua kuntien toimintaan vain tietyin rajoituksin. Valtio voi osallistua kunnallisten peruspalvelujen järjestämistä koskevaan päätöksentekoon esimerkiksi säätämällä lakeja. Kunnat päättävät verokannastaan itsenäisesti, mutta ne saavat myös eduskunnan määräämän osuuden yhteisöverosta. Lisäksi valtio tukee kuntien taloutta antamalla valtionapua eri kohteisiin valtionosuusjärjestelmän mukaisesti.
Kunnat ja kunnallishallintoon kuuluvat viranomaiset tekevät käytännössä tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa.
Kuntien toimintaa ohjaa poliittinen päätöksenteko. Kunnan ylin päättävä elin on valtuusto, jonka jäsenet äänioikeutetut kuntalaiset valitsevat neljän vuoden välein järjestettävillä yleisillä ja yhtäläisillä kuntavaaleilla. Valtuusto valitsee jäsenet kunnanhallitukseen, jonka tehtävänä on valmistella valtuuston päätökset ja panna ne täytäntöön.
Valtuusto valitsee myös lautakunnat (tai valiokunnat), jotka johtavat julkisten palveluiden tuottamista kunnassa. Niiden nimet ja toiminnan laajuus vaihtelevat kunnittain. Yleisimpiä ovat esimerkiksi sivistyslautakunta ja keskusvaalilautakunta.
Kunnat järjestävät kuntalaisille tietyt peruspalvelut, joista on säädetty laeilla. Peruspalvelut rahoitetaan pääsääntöisesti kunnallisella verotuksella, valtionosuuksilla sekä tietyistä palveluista perittävillä maksuilla.
Kuntien järjestämiä peruspalveluja ovat esimerkiksi
Kunnat voivat järjestää palvelujaan myös yhteistyössä muiden kuntien – yleensä naapurikuntiensa – kanssa.
Kunnista ainoastaan Helsingin kaupunki järjestää asukkailleen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Muualla sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavat hyvinvointialueet.