Ylöjärven kaupunki
Oppilaanohjausta toteutetaan kouluissa yhteistyönä opinto-ohjaajien, opettajien ja koulun muun henkilökunnan kanssa.
Iitin kunta
Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään.
Kauhajoen kaupunki
Alle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.
Kemin kaupunki
Esiopetuksessa käytetään varhaiskasvatukseen soveltuvaa pedagogiikkaa. Leikki eri muodoissaan on vahvasti läsnä esiopetuksen toiminnassa.
Kuopion kaupunki
Kolmiperhepäivähoidossa kunnan palkkaama perhepäivähoitaja hoitaa lapsia vuoroviikoin hoitoryhmään kuuluvien lasten kodeissa.
Sipoon kunta
Sipoon Taidelainaamon kokoelmassa on taidetta 25 ammattitaiteilijan tuotannosta.
Nivalan kaupunki
Asemakaavan voimaantulon jälkeen voidaan korttelialueille laatia erillinen sitova tonttijako.
Kainuun hyvinvointialue
Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle ja hänen perheelleen voidaan järjestää tukihenkilö tai -perhe.
Taivassalon kunta
Tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus perusopetuslain mukaisiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta.
Kaarinan kaupunki
Vesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Veden kulutusta mitataan kiinteistökohtaisilla vesimittareilla.