Karkkilan kaupunki
Ruukinpajan työpajatoiminnan tarkoituksena on työllistää karkkilalaisia nuoria ja auttaa arjen asioissa sekä opiskelu- ja työpaikkojen etsinnässä.
Porin kaupunki
Suunnittelutarveratkaisussa harkitaan edellytykset rakennusluvan myöntämiselle asemakaavan ulkopuolisilla alueilla.
Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Tutustu ja lähde ulkoilemaan. Helsinki on vihreä kaupunki, jossa on runsaasti lähiluontoa ja ulkoilualueita.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Lapsiperheen kotipalvelu on ennaltaehkäisevää, tilapäistä arjen käytännön tukea Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella asuville lapsiperheille.
Laukaan Vesihuolto Oy
Vesimittari uuteen kiinteistöön tai vanhan mittarin vaihto tilataan Laukaan Vesihuolto Oy:ltä.
Kainuun hyvinvointialue
Nuorten psykiatrinen sairaanhoito 13-17 vuotiaille.
Siikaisten kunta
Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.
Kustavin kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Hygieniapalvelu tukee asiakasta hygienian hoidossa ja ehkäisee sen puutteesta syntyviä ongelmia.
Keuruun kaupunki
Keuruun yhtenäiskoulussa toimii Keuruun kaupungin joustavan perusopetuksen (JOPO) ryhmä.