Pyhtään kunta
Purkamisluvan luvan hakeminen Pyhtään kunnassa
Tuusulan kunta
Koulukuljetus koskee esiopetusoppilaita ja perusopetusta ja lisäopetusta saavia oppilaita.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Koulu- tai opintopsykologilta saat tukea koulunkäyntiin, oppimiseen ja opiskeluun sekä hyvinvoinnin edistämiseen.
Pieksämäen kaupunki
Etsivät nuorisotyöntekijät ovat apuna elämäsi erilaisissa käänteissä.
Kokemäen kaupunki
Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Kauvatsan päiväkotikoulussa sekä Kokemäen yhtenäiskoulun Tulkkilan toimipisteessä.
Suomussalmen kunta
Vesihuollolla on velvollisuus turvata asukkaille moitteeton talousvesi sekä asianmukainen jätevesien viemäröinti ja käsittely
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Tarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Lastensuojelussa ensisijaista on avohuolto. Avohuollon asiakkaana olevaa lasta ja perhettä tuetaan lapsen omassa kasvuympäristössä eri keinoin.
Kuhmon kaupunki
Liikuntaneuvonta on henkilökohtaista, maksutonta terveysneuvontaa kaiken ikäisille. Tavoitteena on, että saisit liikkumisen osaksi arkeasi.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Palvelu on sinulle, jos olet joutunut ihmiskaupan uhriksi
tai sinut on jo hyväksytty ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään.