Oulun kaupunki
Lapsilla ja perheillä on mahdollisuus leikkiä Oulun kaupungin leikkipaikoissa, leikkipuistoissa ja keskusleikkipuistoissa.
Oulun kaupunki
Voit hakea harkinnanvaraista toimintakykyysi perustuvaa kunnossapitoavustusta asuinkiinteistösi käyttämälle tielle tai kulkuyhteydelle.
Hämeenlinnan seurakuntayhtymä
Nuortenillat ovat seurakunnan nuorten toimintaa. Illat koostuvat yhdessä olemisesta ja tekemisestä, pelailusta ja hiljentymisestä.
Sonkajärven kunta
Maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaataminen tai muu näihin verrattava toimenpide edellyttää lupaa.
Tampereen kaupunki
Omaehtoisten opintojen aikana voit saada tietyin ehdoin työttömyysetuutta.
Maalahden kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Kymenlaakson hyvinvointialue
Ikääntyneiden lyhytaikainen hoito- ja kuntoutus kotiutusyksikössä, esim. sairaalassa olon jälkeen vahvistamaan kotona asumista.
Lohjan kaupunki
Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee hoitoa iltaisin, öisin ja/tai viikonloppuisin, voi saada vuorohoitopaikan
Äänekosken kaupunki
Kaupungin laskujen maksaminen käteisellä ja pankkikortilla.
Jokioisten kunta
Lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukeminen yhdessä vanhemman/huoltajan kanssa lapsen tuen tarpeen ilmetessä.