Laukaan kunta
Erityispäivähoito on lapsen arjessa tapahtuvaa kasvun ja oppimisen tukemista varhaiskasvatuksessa.
Oulainen
Perheet, jotka tarvitsevat lapselleen hoivaa silloin tällöin, voivat viedä lapsen tilapäiseen päivähoitoon.
Liedon kaupunki
Varhaiserityiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimista.
Keravan kaupunki
Tulosidonnainen palveluseteli on keravalaisille perheille vaihtoehto lapsen varhaiskasvatuksen järjestämistä varten.
Heinolan kaupunki
Yksityinen perhepäivähoito on yksityisen henkilön, yrityksen tai yhteisön tuottamaa, kaupungin valvomaa ja tukemaa varhaiskasvatusta.
Rantasalmen kunta
Vanhemmat voivat hakea lapselleen hoivapaikkaa päiväkotien ohella kunnallisesta perhepäivähoidosta.
Lohjan kaupunki
Vanhemmat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa yksityisestä perhepäivähoidosta.
Kokkolan kaupunki
Vuorohoito on ilta-, yö- ja/tai viikonloppuhoitoa.
Vuorohoitoa järjestetään, jos perheellä on työstä tai opiskelusta johtuva välttämätön tarve.
Kauhajoen kaupunki
Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa varhaiskasvatusta, jossa korostuvat perushoito ja leikki.
Taivassalon kunta
Vanhemmat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos he ovat vuorotyössä tai heidän opiskelunsa ajoittuu iltaan.