Savitaipaleen kunta
Savitaipaleella annetaan vuosiluokilla 1-9 opetussuunnitelman mukaista opetusta.
Mikkelin kaupunki
Mikkelissä joustavan perusopetuksen luokkia on Kalevankankaan koululla, Ristiinan yhtenäiskoululla ja Rantakylän yhtenäiskoululla.
Parikkalan kunta
Oppilaanohjauksen tehtävänä on edistää lapsen kasvua ja kehitystä.
Auran kunta
Suomen tai ruotsin opetusta toisena kielenä on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille.
Sysmän kunta
Perusopetus on perusopetuslain säätelemää opetussuunnitelman mukaista opetusta.
Kouvolan kaupunki
Perusopetuksen opiskeluhuollon tavoitteena on antaa tukea oppilaan tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen, jotta oppiminen mahdollistuu.
Reisjärven kunta
Perusopetusta annetaan vuosiluokilla 1 - 9. Kunta järjestää opetuksen.
Nokian kaupunki
Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada oppimisen ja koulunkäynnin tukea, kun hän sitä tarvitsee
Pyhäjoen kunta
Pyhäjoen kunnan perusopetus
Rauman kaupunki
Oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos opiskelijalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.