Seinäjoen kaupunki
Perusopetuksen oppilaan oppimäärän rajaaminen tulee kysymykseen vasta silloin, kun oppilas ei tukitoimista huolimatta saavuta välttävää arvosanaa (5).
Paltamon kunta
Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää.
Alavuden kaupunki
Perusopetuksen tehtävänä on tarjota kaikille oppilaille yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvään kasvuun ja oppimiseen.
Hollolan kunta
Vaihde-luokka tarjoaa yksilöllistä opetusta. Oppilaat opiskelevat räätälöidyn lukujärjestyksen mukaan, tavoitteena peruskoulun päättötodistus.
Rautjärven kunta
Oppilaanohjauksen tavoitteena on tukea nuorta itsetuntemuksen parantamisessa, opiskelutaitojen kartuttamisessa ja ammatinvalinnassa.
Utajärven kunta
Vammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus perusopetuslain mukaisiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta.
Lumijoen kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.
Kankaanpään kaupunki
Kankaanpäässä on 9 perusopetusta antavaa koulua, jotka ovat kaikki perusopetusta koskevien säännösten mukaisia kouluja.
Jyväskylän kaupunki
Asiakaspalvelu; yleistä neuvontaa ja ohjausta lapsen varhaiskasvatusjärjestelyistä sekä koulunkäyntiin liittyvistä asioista ja järjestelyistä.
Varkauden kaupunki
Varkaudessa saa painotettua opetusta englannin kielestä Könönpellon koulussa ja musiikista Waltterin koulussa.