suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuusamon kaupunki

Oppilaanohjaus

  • Palvelu
  • Kuusamo
  • Julkinen palvelu

Perusopetuslain mukaan jokaiselle oppilaalle tulee antaa oppilaanohjausta. Oppilaanohjaaja eli opo on erikoistunut oppilaanohjauksen eri osa-alueisiin. Oppilaanohjauksen toimivuuteen ja tavoitteisiin pyritään myönteisen vuorovaikutuksen ja joustavan yhteistoiminnan kautta. Oppilaan yksilöllisyyttä pyritään korostamaan ja itsetuntemusta lisäämään. Ohjauksella tuetaan oppilaan kokonaisvaltaista kehi ...

Toimi näin

Lisätietoja antaa Rukan ja Nilon oppilaanohjaajat sekä rehtorit.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikki yläkoulun oppilaat saavat oppilaanohjausta.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen. Opinto-ohjaajan ohella jokaisen opettajan tehtäviin kuuluu ohjata oppilasta opiskelussa ja oppimistaidoissa ja ehkäistä opiskeluun liittyviä ongelmia ennalta.

Oppilaanohjaus tarkoittaa myös oppilaan itseluottamuksen, persoonallisuuden kasvun, kehityksen ja osallisuuden tukemista. Ohjaus on erityisen tärkeää koulunkäynnin nivelvaiheissa eli siirryttäessä koulusta toiseen.

Alakoulun oppilaat saavat oppilaanohjausta yleensä muun opetuksen ja toiminnan yhteydessä. Yläkoulussa oppilailla on oppilaanohjaustunteja, joilla käsitellään opiskelutaitojen ja itsetuntemuksen lisäksi jatko-opintomahdollisuuksia, ammatteja ja työelämää. Jokainen oppilas saa myös henkilökohtaista neuvontaa yksin tai pienryhmässä.

Palvelun toteuttaa

Kuusamon kaupunki

Palvelusta vastaa

Kuusamon kaupunki
Tekstistä vastaa: Kuusamon kaupunki
Päivitetty: 2.1.2023