Kuusamon kaupunki
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen
Äänekosken kaupunki
Esiopetuksen oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon, joka on huolenpitoa lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä yksilönä että osana ryhmää.
Kiuruveden kaupunki
Esiopetusta järjestetään taajamassa Satumetsän, Kuorevirran ja yksityisessä Tempon päiväkodissa. Syrjäkylillä esiopetus on koulujen yhdysluokissa.
Konneveden kunta
Konnevedellä päiväkotihoitoa esiopetusikäisille tarjoaa Konneveden päiväkoti.
Kuortaneen kunta
Esiopetuksen järjestäminen Kuortaneella.
Sallan kunta
Esiopetusta järjestetään Kinttalanharjun varhaiskasvatuskeskuksessa.
Kontiolahden kunta
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen.
Auran kunta
Kunnallinen esiopetusyksikkö on tarkoitettu esiopetusikäisten lasten esiopetuksen ja täydentävän varhaiskasvatuksen järjestämiseen.
Pielaveden kunta
Perustuslain mukainen maksuton esiopetus on tarkoitettu lapsille vuotta ennen lapsen oppivelvollisuuden alkua.
Pudasjärven kaupunki
Esiopetusikäiselle lapselle voidaan järjestää varhaiskasvatusta aamu-ja iltapäivisin sekä koulujen loma-aikoina.