Äänekosken kaupunki
Omaehtoisten opintojen aikana voit saada tietyin ehdoin työttömyysetuutta.
Äänekosken kaupunki
Vanhemmat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa päiväkotien ohella kunnallisesta perhepäivähoidosta.
Urasampo-hanke
Kattava tietopaketti, aktiivinen työnhaun toimintaprosessi ja vertaisryhmän tuki verkossa.
Kalajoen kaupunki
tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta.
Paraisten kaupunki
Sisäliikuntatilat Paraisten kaupungissa.
Sipoon kunta
Kuntalain 30 §:n 3 momentin mukaan kunnanhallitus voi asettaa toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten.
Tuusulan kunta
Kaupanvahvistus tehdään kun kyseessä on kauppa, lahja, vaihto tai jakosopimus. Myös kiinteistökauppaa koskeva esisopimus vaatii kaupanvahvistajan.
Nurmijärven kunta
Ohjausta, neuvontaa ja tukea kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ja heidän perheilleen sekä yleistä neuvontaa kaikille maahanmuuttajille.
Vetelin kunta
Ympäristölupa tarvitaan toiminnalle, joka voi aiheuttaa ympäristön, vesistön tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa
Raahen kaupunki
Raahessa järjestetään perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa perusopetuksen 1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen piirissä oleville oppilaille.