Teuvan kunta
Asemakaava-alueella olevien katujen, torien, puistojen, istutusten ja muiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Voit saada lyhytaikaisen huolenpidon palvelua silloin, kun normaalisti huolenpidostasi vastaavat ovat lyhytaikaisesti estyneet huolehtimasta sinusta.
Kannonkosken kunta
Kannonkosken koulu on yhtenäisen perusopetuksen koulu, jossa annetaan opetusta esikoulusta 9:nteen luokkaan. Koulurakennus on valmistunut 2012.
Juuan kunta
Juuan lukion opiskelijahuolto
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Käsikirurgialla hoidamme monipuolisesti erilaisia käden vaivoja aina rasitusvammoista vakavampiin hermovaurioihin.
Lohjan kaupunki
Työttömät työnhakijat voivat hakea korvauksia työnhausta liittyviin kustannuksiin.
Satakunnan hyvinvointialue
Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Neuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä.
Tuusulan kunta
Kaupanvahvistus tehdään kun kyseessä on kauppa, lahja, vaihto tai jakosopimus. Myös kiinteistökauppaa koskeva esisopimus vaatii kaupanvahvistajan.
Nurmijärven kunta
Ohjausta, neuvontaa ja tukea kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ja heidän perheilleen sekä yleistä neuvontaa kaikille maahanmuuttajille.
Vetelin kunta
Ympäristölupa tarvitaan toiminnalle, joka voi aiheuttaa ympäristön, vesistön tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa