Urjalan kunta
Kirjastoissa saat tietoa ja elämyksiä sekä voit lainata aineistoa kotiin.
Joroisten kunta
Nuorisopalvelut tuottavat suuren osan palveluistaan lähellä asiakkaita Joroisten koulukeskuksessa.
Hailuodon kunta
Rakennuksen purkamiseen tarvitaan purkamislupa tai -ilmoitus.
Myrskylän kunta
Myrskylän vapaa-aikatoimi vastaa vapaa-aika, liikunta ja nuorisopalveluista.
Riihimäen kaupunki
Esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan.
Haapaveden kaupunki
Elintapaohjauksella tarkoitetaan prosessia, jossa yksilölle tai ryhmälle tarjotaan neuvoja, ohjausta ja tukea.
Espoon kaupunki
Liikuntapalveluiden hallinnassa on 1 jäähalli, Espoonlahden jäähalli.
Ylivieskan kaupunki
Viranomaistoiminta asiakirjoineen on lähtökohtaisesti julkista. Asiakirjat ovat julkisia, ellei laissa nimenomaisesti toisin määrätä.
Kuusamon kaupunki
Yleiskaavassa määritellään yleispiirteisesti kunnan yhdyskuntarakenne ja maan käyttötarkoitus. Yleiskaava ohjaa asemakaavojen laadintaa.
Kuusamon kaupunki
Teollisuusalueella on vuokrattavia bänditiloja viidelle nuorisobändille.