Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päihteitä ongelmallisesti käyttävien päiväkeskus.
Tohmajärven kunta
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.
Savonlinnan seurakunta
Yhteisöruokailuissa on tarjolla maksuton lounas
Mäntyharjun kunta
Kirjasto tarjoaa maksuttomasti käytettäväksi mm. kirjallisuutta, av-aineistoa ja internet-yhteyden. Mäntyharjun kirjasto kuuluu Lumme-kirjastoihin.
Raision kaupunki
Varhaiskasvatuksessa lapset ovat oikeutettuja ruokailuun ja tarvittaviin välipaloihin. Kouluissa oppilaat saavat kouluaterian koulupäivinä.
Oulun kaupunki
Tarvitset ajoneuvoosi kulkutunnistimen viedäksesi lunta ja maa-aineksia vastaanottoalueille.
Laukaan kunta
Vanhemmat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos he ovat vuorotyössä tai heidän opiskelunsa ajoittuu iltaan.
Satakunnan hyvinvointialue
Päihdekuntoutuksen tarkoitus on tukea päihdeongelmaista päihteettömyyteen ja edistää hänen toimintakykyään.
Kainuun hyvinvointialue
Psykologi auttaa ongelmatilanteissa. Psykologipalveluita tarjotaan lapsille, nuorille ja kaikenikäisille aikuisille.
Ylitornion kunta
Kirjasto järjestää säännöllisesti satutuokioita eri ikäisille lapsille.