Asikkalan kunta
Asikkalan kunnassa on kolme alakoulua (vuosiluokat 1–6), Vesivehmaalla, Vääksyssä ja Länsi-Asikkalassa. Alakoulumme ovat Liikkuvia kouluja
Kuortaneen kunta
Oppivelvollisuusikäisten perusopetus Kuortaneella.
Multian kunta
Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä.
Kuntayhtymä Kymppi
Työnhakuvalmennuksessa voit vahvistaa työnhakutaitojasi.
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylässä on useita kaupungin ylläpitämiä beach volley -kenttiä, joista suurin osa on vapaasti käytettävissä.
Kangasalan kaupunki
Aineisto- ja tietopalvelussa asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.
Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Poikkeuksellisesta tilanteesta, josta aiheutuu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa on tehtävä ilmoitus viranomaiselle.
Salon kaupunki
Lemmikki on suositeltavinta haudata pieneläinhautausmaalle.
Porin kaupunki
Erityisvarhaiskasvatus sisältää lapsen tuen tarpeiden tunnistamisen sekä tarvittavien tukitoimien suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin yhteistyössä
Nokian kaupunki
Rasitetoimituksessa perustetaan käyttöoikeus toisen tontin alueelle. Nokialla asemakaava-alueella toimitukset tekee kaupunki.