Rauman kaupunki
Kunnan asukkailla on kuntalain mukaan oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa.
Hyrynsalmen kunta
Palaute Hyrynsalmen kunnalle.
Kuusamon kaupunki
Kuntalain 28 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Punkalaitumen kunta
Punkalaitumella toimii aktiivinen nuorisovaltuusto.
Hyrynsalmen kunta
Kunnan kaavoituksesta vastaava viranomainen pyrkii osallistamaan maakuntakaavaan vaikuttamiseen ne, joiden oloihin tai etuihin kaavalla vaikutetaan.
Tampereen kaupunki
Kuntalaisaloitteen tekeminen Tampereen kaupungille.
Rantasalmen kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Lappeenrannan kaupunki
Lappeenrantalaisten lasten oma vaikuttamiskanava.
Puumalan kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Kuopion kaupunki
Alava-talo on kaikkien kuopiolaisten talo, jossa voit harrastaa ja järjestää erilaisia tapahtumia, tilaisuuksia tai näyttelyitä.