Haapaveden kaupunki
Haapaveden kaupungilla on myytävänä vapaita omakotirakennuspaikkoja ja yritystontteja.
Juuan kunta
Juuan lukio on yleissivistävä, kuvataiteeseen ja muotoiluun erikoistunut lukio.
Lahden Seurakuntayhtymä
Toimintaa lapsiperheille.
Hollolan kunta
Rakennusvalvontaviranomainen määrittelee sen kohteen, jolle kiinteistö- ja mittausyksikkö suorittaa rakennusvalvontamittaukset.
Siikalatvan kunta
Kansalaisopiston palvelut Siikalatvalla tuottaa Jokihelmen opisto.
Keravan kaupunki
Keravan kaupunginkirjasto tarjoaa pääsyn aineistoihin, kirjastopalveluihin ja kulttuurisisältöihin niin paikan päällä kirjastossa kuin verkossakin.
Lappeenrannan kaupunki
Koulupäivien yhteydessä on mahdollista osallistua kerhotoimintaan.
Evijärven kunta
Työtä nuoren lähtökohdista käsin, yhdessä eri verkostojen kanssa.
Pelkosenniemen kunta
Aurausvastuksia myönnetään talvikausittain toteutuneiden kustannusten perusteella.
Laihian kunta
Esiopetuksella tarkoitetaan kasvatusta ja opetusta, jota annetaan lapselle koulun alkamista edeltävänä vuonna.