Siikaisten kunta
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Maakuntakaava edistää suunnitelmallista rakentamista ja ohjaa kuntien kaavoitusta.
Mäntyharjun kunta
Kunnan hoitamien katujen ja kevyenliikenteen sekä puistovalaistuksen ylläpito.
Porvoon työllisyysalue
Yhteishankintakoulutus on työvoimaviranomaisen ja yrityksen yhdessä järjestämää työvoimakoulutusta.
Oulun kaupunki
Yrityksesi tai toiminimesi ostolaskut tulee toimittaa aina Oulun kaupungille sähköisessä muodossa.
Ulvilan kaupunki
Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kuntien alueiden käytöstä.
Lahden kaupunki
Maa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa.
Kaarinan kaupunki
Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.
Saarijärven kaupunki
Saarijärven kaupungin arvottavien kesätyöpaikkojen ja yrityksille myönnettävien kesätyötukien hakuaika on maalis-huhtikuussa.
Utajärven kunta
Vesi- ja jätevesilaskutus perustuu kiinteistökohtaisella vesimittarilla mitattuun veden kulutukseen.