Siilinjärven kunta
Viranomaistoiminnan aineisto- ja tietopalvelu.
Hämeenlinnan kaupunki
Kaupungin alueella on useita yleisurheilukenttiä.
Mikkelin kaupunki
Rakennusvalvonta päättää rakentamisen lupa-asioista sekä antaa yleistä ohjausta ja neuvontaa.
Uudenkaupungin kaupunki
Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.
Sastamalan kaupunki
Yhteishankintakoulutus on työvoimaviranomaisen ja yrityksen yhdessä järjestämää työvoimakoulutusta.
Kontiolahden kunta
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.
Kaustisen kunta
Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.
Kempeleen kunta
Voit tehdä tietopyynnön Kempeleen kunnan julkisista asiakirjoista, kuten esimerkiksi toimielinten pöytäkirjoista tai viranhaltijoiden päätöksistä.
Hollolan kunta
Kunnan viralliset ilmoitukset, esim. kuulutukset ja päätösten tiedoksiannot, julkaistaan verkkosivuilla www.hollola.fi.
Taivalkosken kunta
Asemakaava koostuu asemakaavakartasta sekä siihen liittyvistä kaavamerkinnöistä ja määräyksistä.